Vahinkotarinat

Tulipunaruusut

Published

Lukuaika

Vakuutusmeklarin Vahinkotarinat | osa 74


kattila-palaa

Erään taloyhtiön asukas oli inspiroitunut käsityömessujen jälkeen askartelemaan sytykeruusuja. Sellaisia kananmunakennoista revittyjä soiroja, jotka taitellaan kauniisti ja kastetaan steariiniin. Kuivuttuaan ne ovat somia tuliaislahjoja ja käytännöllisiä takan sytytykseen.


Koska kyseessä on vahinkotarina, niin eihän se ihan mennyt kuin Strömsössä. Kattila syttyi liekkeihin. Asukkaalla oli vieressä kansi, jolla hän olisi saanut tukahdutettua palon, mutta hädissään ei sitä muistanut. Hän lähti kiikuttamaan palavaa kattilaa ulos asunnosta. Valitettavasti keittiö oli asunnon toisessa kerroksessa, ja kun asukas kompastui portaissa, hulahti nestemäinen, liekehtivä steariini portaisiin. Tuli sai reilusti happea ja humahti palamaan oikein kunnolla, jolloin asukas oli heittänyt palavan kattilan tuulikaappiin. Asukas selvisi asunnosta ulos, mutta asunto paloi pahasti. Rakennuksen paloluokka oli P3, eli paloa hidastava. Asuntojen välillä ei ollut asuntokohtaisia palokatkoja, mutta kuin ihmeen kaupalla tuli pääsi leviämään vain hieman naapuriasuntoon patteriputkien läpivientien kautta ja pysyi muuten vahinkoasunnossa.

Syyttäjä lähti haastehakemuksella vaatimaan asukkaalle sakkorangaistusta yleisvaaran tuottamuksesta, koska syyttäjä katsoi, että asukas oli huolimattomuudellaan aiheuttanut tulipalon. Asukas teki kotivakuutukseensa vastuuvahinkoilmoituksen, mutta yllättäen sieltä tuli epäyspäätös. Asukkaalla ei ole tuottamusta vahinkoon, on normaalia tehdä sytykeruusuja keittiössä ja asukas on usein aiemminkin tehnyt ruusukkeita samalla tavalla ilman vahinkoja. No, onhan se normaalia tehdä niitä, mutta ei ole normaalia, että siitä syttyy tulipalo portaikkoon. Lähdin selvittelemään asiaa lisää. 

Kynttilämassojen valmistusohjeissa yleisesti sanotaan, että steariini tulisi sulattaa vesihauteessa, sillä steariinin sulamispiste on 53–63 astetta. Eli vanhat kynttilänjämät liukenevat hyvin ja turvallisesti kiehuvan veden yllä. Steariinin leimahduspiste puolestaan on 109–113 astetta, eli noin kaksinkertainen sulamispisteeseen verrattuna. Kävi ilmi, että asukas oli sulattanut steariinia suoraan kattilassa, mikä  selittää, miten massa oli päässyt ylittämään leimahduspisteen. Steariini tulisi myös sammuttaa tukahduttamalla, eli kattilaan olisi pitänyt laittaa heti kansi päälle eikä lähteä kantamaan sitä portaita alas. Vastuuvakuutukseen tehtiin uudelleenkäsittelypyyntö sillä perusteella, että oli toimittu ohjeiden vastaisesti ja niiden mukaan toimimalla vahingon todennäköisyys olisi ollut huomattavasti pienempi. 

Vakuutusyhtiön kanssa asian käsittely vietiin FINE:en asti, mutta lautakunta keskeytti käsittelyn, sillä asia oli oikeuskäsittelyssä. Käräjäoikeus totesi asukkaan syylliseksi yleisvaaran tuottamuksesta, minkä seurauksena kotivakuutuksen vastuuvakuutus muutti päätöksen vihdoin myönteiseksi. Seuraava yllätys odotti kuitenkin nurkan takana. Normaalisti kotivakuutukseen sisältyvä vastuuvakuutuksen vakuutusmäärä olisi ollut 170.000 euroa, mutta asukas oli päättänyt alentaa vakuutusmäärän 116.000 euroon. 

Kotivakuutus korvasi vahingon vakuutusmäärän puitteissa käräjäoikeuden tuomion mukaisesti ja maksoi roimasti viivästyskorkoja. Loput kustannuksista haettiin ja saatiin kiinteistövakuutuksesta. 

Tarinan opetus: Lue ohjeet ja noudata niitä sekä arkijärkeä. Pidä käsillä sammutusvälineet askarrellessasi ja sammuta steariini- tai rasvapalo tukahduttamalla. 

Vakuutusmeklarisi toivottaa lukijoille rentouttavaa ja turvallista kesää!

Juttusarjan tarinat perustuvat todellisiin vahinkotapauksiin. Näitä yksittäisiä vahinkotapauksia ei voida soveltaa sellaisenaan minkään toisen yksittäisen vahinkotapauksen korvattavuuden arviointiin johtuen mm. vakuutusehtojen mahdollisista eroavaisuuksista ja muutoksista.


Tilaa uusimmat Vakuutusmeklarin Vahinkotarinat suoraan sähköpostiisi tästä!

Kuinka voimme auttaa?

Ota yhteyttä

Soita meille p. +358 9 5420 2400 tai lähetä meille viesti, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.